ELY-keskukselta myönteinen tukipäätös hankkeelle
Lieksan kaupunki jatkaa reitistöjen kehittämistä Kolin alueella kaksivuotisen hankkeen avulla. Hankkeen tavoitteena on parantaa Kolin alueen ohjelmapalveluyritysten toimintaedellytyksiä sekä tehdä Kolista matkailijoille entistäkin elämyksellisempi kohde. Matkailijoiden lisäksi reitistöjen kehittämisellä parannetaan myös Kolin alueen asukkaiden ja koululaisten virkistys‑, liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksia.
Pohjois-Karjalan ELY-keskus on myöntänyt tukea Kolin reitistöjen saavutettavuuden parantamiseen vuosille 2026 – 2027. Tuki on myönnetty maaseudun toimintaympäristön kehittämiseen. Tukea kaupungille on myönnetty 485.000 euroa, ja hankkeen kokonaisbudjetti on lähes 700.000 euroa.
Kaupunginjohtaja Pirre Seppänen iloitsee kaupungin saamasta myönteisestä tukipäätöksestä tärkeälle hankkeelle. — Monikäyttöiset reitit patikointiin, pyöräilyyn, hiihtämiseen sekä kelkkailuun ovat luontomatkailukohteiden, kuten Koli tärkeimpiä tuotteita. Reittien tulee olla hyvässä kunnossa ja helposti löydettävissä ja merkittynä, Seppänen sanoo.
Hanke sisältää kaksi työpakettia, joista ensimmäinen koskee reittien parantamista ja uusien reittien sekä taukopaikkojen rakentamista. Toinen paketti puolestaan sisältää digitaalisen reittien saavutettavuuden parantamisen, mikä tarkoittaa reittien keräämistä digitaaliselle alustalle ajantasaisena tietona kaikkien saataville.
Hankeen toimenpiteet kohdistuvat kansallispuiston ulkopuolisille alueille, esimerkiksi Rintasenvaaran ja Käränkälammen aluelle sekä Kolin kylälle, jonne rakennetaan kotarakennus uuden leikkipuiston yhteyteen. Lisäksi sataman viihtyisyyttä parannetaan ja Loma-Kolin alueelle rakennetaan uusia laavuja.
Hanke käyntiin rekrytoinneilla
Reitistöhanke käynnistetään talven 2026 aikana ja Lieksan kaupunki rekrytoi tammikuun aikana hankkeeseen projektipäällikön, joka toimii samalla myös hankkeen digitaalisuuden toimenpiteiden asiantuntijana. Projektipäällikön lisäksi hankkeeseen rekrytoidaan projekti-insinööri / olosuhdeasiantuntija.
Lisätietoja:
Pirre Seppänen, kaupunginjohtaja
pirre.seppanen@lieksa.fi / 040 1044 001




